Kokeilussa olisi vietnamilaista pho-keittoa. Tiedän, että en ole täysin autenttisuuden äärellä, mutta tärkeintä on yritys ruoan äärellä. Nykyään tarjolla on niin paljon hyviä pastoja ja gluteenittomia sellaisia, joten keliaakikot voivat hurrata tarjonnalle, sillä he voivat valmistaa herkullista pastaruokaa, saamatta kehoon mitään oireita. Valmistin tämän keiton Palmuston kikhernenuudelista ja toimi erinomaisesti.

Kikherne on hyvin proteiinipitoinen palkokasvi, joka sisältää proteiinin lisäksi myös hitaita hiilareita – sekä pitää nälän kurissa pitkään. Se maistuu hyvältä, ei aiheuta vehnäpastalle ominaista pöhötystä mahaan ja on vielä erinomainen prebiootti (suolistobakteerien ruokaa) suolistobakteereille. Olen käyttänyt gluteenittomia pastoja (linssi ja papu) jo monta vuotta, enkä niistä vaihda enää koskaan pois, niin tyytyväinen olen ollut.

Hiukan tarjontaa erilaisista gluteenittomista pastoista. Palmusto tarjoaa hyviä kikhernepavuista valmistettuja pastoja – niin pastan kuin nuudelinkin muodossa. Toinen hyvä merkki on Explore Cuisine. Kumpaakin myydään ruokakaupoissa sekä luontaistuotekaupoissa ja esimerkiksi Ruohonjuuressa.

Pho-keitto voi olla lihaisa tai minun tapauksessani kasvisversio. Itse kun pääsääntöisesti syön pelkkää kasvisruokaa, niin tuli keitostakin kasvispainoitteinen. Saatan silloin tällöin maistella lihaa ja sitäkin niin vähän, että miellän itseni kasvisruokailijaksi. Jos kuitenkin kaipaat oma tekemän keiton sijaan aitoa pho-keittoa, voit käydä lounaalla esimerkiksi Kruunuhaassa sijaitsevassa No5 coffee ravintolassa, joka tarjoilee vietnamilaista ruokaa.

Pho-keitto:

  • 200-300g shiitakesieniä
  • 3 kevätsipulinvartta
  • hiukan korianteria ja minttua
  • 1 limetti
  • 1 punainen chili
  • 2 dl mungpavun ituja
  • 250 g Palmuston kikhernenuudelia
Liemi:
  • 1 1/2 l kasvislientä (Puljonki on hyvä)
  • 3 tähtianista
  • 2 kanelitankoa
  • 4 neilikkaa
  • 4 kokonaista kardemummaa tai ripaus jauhettua kardemummaa
  • 3 rkl kalakastiketta
  • viipaloitua inkivääriä peukalonpään kokoinen pala
  1. Aloita ensin liemestä ja lisää liemen kaikki ainekset kattilaan. Anna hautua 20-30 minuuttia matalalla lämmöllä, voit hämmentää keittoa aina välillä. Mausta keittoa halutessasi lisää.
  2. Leikkaa sienet viipaleiksi. Viipaloi kevätsipuli sekä chili ja leikkaa limetti lohkoiksi. Hienonna yrtit. Laita kattilallinen suolalla maustettua vettä kiehumaan ja laita sieniviipaleet siivilään ja keitä suolavedessä pehmeäksi, noin 1-2 minuutin ajan.
  3. Kun sienet ovat valmiita, laita ne sivuun ja keitä vielä ituja siivilässä pari minuuttia. Keitä  kikhernenuudeli omassa kattilassaan noin 3-4 min ajan.
  4. Lisää valmiit valutetut nuudelit syvään lautaseen, nosta sienet, idut ja kasvikset päälle. Kaada maustelientä siivilän läpi lautaselle, ilman liemessä olevia mausteita. Purista päälle vielä limettiä ja voit maustaa halutessasi esimerkiksi srirachalla.

Jos haluat syventää makua, voit ostaa etnokaupoista esimerkiksi pho-keiton liemikuutioita, joka auttaa keitosta saamaan vieläkin paremman ja aidomman makuisen.

Voih, ikävä iski Vietnamiin, jonne matkustimme vuonna 2014. Suosittelen kaikkia matkustamaan Vietnamin suurimpaan ja eteläiseen isoon kaupunkiin Saigoniin sekä Vietnamin eteläisimmälle saarelle, Phu Quockiin. Sisäisiä lentoja löytyy hyvin ja edullisesti. Me saimme hyvän tarjouksen lentää ensin Vietnamin pääkaupunkiin Hanoihin, jossa olimme vain yhden yön ja siitä jatkoimme sisäisellä lennolla Phu Quock saarelle. Vietnam on tällä hetkellä suuressa nosteessa ja moni kaverini on sinne tänä vuonna matkustanutkin.

Ruoka ei minun mielestäni ole thairuoan veroista, mutta siitäkin huolimatta kaikkea tuli testattua ja rakastan kokeilla uusia makuja ja syödä autenttisesti. Joskus kokeilunhaluisuus kostautuu, joten en tälläkään matkalla välttynyt täysin ruokamyrkytykseltä, joka onneksi saatiin suht nopeasti taltutettua – kiitos hiilitablettien. Hotellista ja muista hygienisemmistä paikoista en saanut mitään, mutta ehkäpä ensi kerralla vältän kuuman auringon alla ja tien varressa sijaitsevia ruokakojuja.

Sen sijaan riippumatossa kuuman auringon alla makoilu on enemmänkin kuin suositeltavaa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *