Meidän kaapissa on kasa kirjoja, jotka olen joko kokonaan lukenut kannesta kanteen, tai olen sieltä täältä sivuja plärännyt tai on vielä pahasti kesken ja odottaa, että lukisin ne loppuun. Menin kaapille ja etsin inspiraatiota keittokirjoista, joita minulla on ehkä kaksi, tai kolme, eli ei sen enempää. Olen niistä kaksi saanut äidiltäni joululahjaksi. Hänellä on ostokset menneet todella hyvin nappiin. Äitini on aina tukenut ajatusmaailmaani ja päätöksiäni. Häneltä olen saanut pari erinomaista kirjaa joululalahjaksi, joissa on tietoa ravinnosta sekä hyviä ja terveellisiä reseptejä.

Otin kaapista Tiina Hälvän Energisoivaa ruokaa – kirjan ja löysin taas ihania reseptejä mitä kokeilla. Yksi niistä on tämän postauksen matcharaakapuuro. Sen sijaan, että minä olisin valmistanut tämän herkku puuron, valmistikin sen poikaystäväni meille aamiaiseksi. Mitä hemmottelua. 😀 Tuunasimme puuroa hiukan omaksemme, nimittäin siihen lisättiin hedelmiä ja ceyloninkanelia, jotka eivät alkuperäiseen ohjeeseen kuuluneet. Matchatee on itsessään niin hennon makuinen, että tähän puuroon sopi vain mietoja hedelmiä ja makuja mukaan.

Matcharaakapuuro:

(2 annosta)

  • 4 dl valmiiksi keitettyä matchateetä
  • 3 dl luomukaurahiutaleita
  • 1 kypsä banaania
  • 2 tl chiansiemeniä
  • 1 avokado

Päälle:

  • 1 päärynä
  • 1 kiivi
  • 1/4 tl ceyloninkanelia
  • minttua
  1. Laita chiansiemenet veteen likoomaan ja muuntumaan geelimäiseksi. Anna olla noin 20-30min.
  2. Laita 4dl vettä matchaa varten kiehumaan. Lisää vesi isoon kuppiin tai kulhoon machateen kanssa ja soseuta keskenään.
  3. Lisää kaikki ainekset blenderiin ja soseuta.
  4. Anna tekeytyä jääkaapissa noin 30 minuutin ajan.
  5. Lisää valmiiseen puuroon viipaloidut hedelmät, ripottele päälle hiukan ceyloninkanelia ja koristeeksi päälle raikasta mintun lehtiä. Nauti. 🙂

Tiesitkö tämän matchateestä?

”Tiesitkö, että yksi kupillinen mahtavaa matchaa vastaa 7-10 kupillista vihreää teetä, jos verrataan ravintoarvoja ja antioksidanttien määrää? Mahtava matcha-tee piristää ja fokusoi mieltä, ja maistuu puhtaalta luonnolta ja ikiaikaiselta teen viisaudelta. Matcha on hienoksi jauhettua vihreää teetä, jota on käytetty perinteisesti osana teeseremoniaa ja buddhalaismunkkien meditaatioharjoituksia. Perinnetiedon mukaan matcha-tee auttoi munkkeja keskittymään ja edistämään mielenrauhaa.” – Lähde: Ruohonjuuri

On olemassa ensimmäisen sadon matcha teetä sekä toisen sadon matcha teetä, mitä teekaupoissa sekä luontaistuotekaupoissa myydään. Ensimmäisen sadon tee on yleensä kalliimpaa ja väriltään tummempaa, kun taas toisen sadon tee on vaaleampaa ja näin ollen halvempaa.

Matcha-juoman valmistusohje:

1. Esilämmitä teekulho tai -kuppi kuumalla vedellä ja kaada vesi pois.
2. Mittaa n. puoli teelusikallista matcha-jauhetta tai teekulhoon tai -kuppiin. Jos omistat hienon siivilän voit siivilöidä teejauheen paakkujen välttämiseksi.
3. Kaada n. 75ml 80C-95C asteista vettä hitaasti kulhoon.
4. Sekoita matcha veden sekaan bambuvispilällä (jos et omista bambuvispilää, toki lusikkakin käy). Pyri käyttämään hyvin nopeita ranneliikkeitä ja liikuttamaan lusikkaa tai vispilää siksakkimaisesti.
5. Sekoita machaa puolisen minuuttia, kunnes juoman pinnalla on tiheä ja kaunis teevaahto.
6. Nauti!

Ohje kopioitu Ruohonjuuren sivuilta. Matcha teetä ei hauduteta teepussin kautta, vaan se juodaan lehtineen päivineen veden seassa ja näin ollen tee on huomattavasti vahvempaa, kuin teepussissa haudutettu tee.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *