Ihanaa perjantaita kaikille! <3

Olin tiistaina Helsinki Wildfoodsin järjestämällä yrttikurssilla Seurasaaressa ja oli muuten niin kivaa sekä rauhoittavaa. Sai oppia uusia asioita, pääsin ihmisten kanssa luontoon itselle mielenkiintoisen aiheen pariin ja muutenkin, jos elää kiireen keskellä, kurssi oli ihana hengähdyshetki. Suosittelen teille kaikille heidän kurssejaan. Helsinki Wildfoods on täynnä raudankovia ammattilaisia ja voin vaan olla super kiitollinen, että saan heidät tuntea. Olen niin inspiroitunut. <3

Matkasin kurssilta kotiin pusseissa villivihanneksia. Matkalla kuitenkin bongasin maultaan valkosipulia ja sipulia muistuttavaa litulaukkaa, joten tein pyörällä äkkijarrutuksen ja eikun keräämään. Keräsin kimpullisen pyöränkoriin ja matka jatkui taas kotiinpäin. Matkalla törmäsin toiseen kaunokaiseen keltaisten kukkien koristamaan peltokanankaaliin, joten uusi jarrutus ja pusikkoon. 😀

Ihanaa valkosipulin ja sipulin makua muistuttava litulaukka.

Jokseenkin uskomattoman rikastuttavaa on se, että kuka vain meistä voi jokamiehenoikeuden luvalla kerätä luonnonyrttejä, mitkä ovat herkullisia, kehoa parantavia ja terveysvaikutukseltaan vaikuttavampia kuin kasvatetut vihannekset – ja vielä täysin ilmaiseksi. Hiilijalanjälki on täysin nolla ja tämän ekologisempaa en enää keksi. Jos jokainen meistä tajuaisi, minkälaisessa runsaudessa ja rikkaan luonnon ympärillä elämme, näkisimme kasvit ja maan jalkojemme alla eri silmin – nimittäin se maa työntää joka vuosi mitä terveellisimpiä ja sinun keholle hyvää tekeviä villivihanneksia.

Kotiin päästyäni, siistin villivihannekset, otin lehtiä varsista irti, siirsin ilmatiiviiseen pakasterasiaan ja pakasterasian jääkaappiin, jossa villivihanneksien lehdet säilyvät hyvinä jopa viikon. Jätin kuitenkin kimppuun päälliset lehdet ja kukat, siirsin kimpun maljakkoon, joka kaunistaa keittiötä ja josta voin napsia lehtiä ja kukkia halutessani ruokiini.

Tein viime vuotisista pakkasessa olleista kuusenkerkistä (jonka aika alkaa nyt taas olemaan, joten kohta pääsette tekin keräämään) sekä juuri kerätyistä peltokanankaalista, litulaukasta, muista villivihanneksista ja mausteyrteistä kuusenkerkkä-yrttilevitteen.

Terveysvaikutukset:

Litulaukka:

Litulaukan kerrotaan olevan vanhin maustekasvi, jota on käytetty jo tuhansia vuosia. Litulaukan on uskottu irrottavan limaa sekä puhdistavan kehoa. Litulaukka sisältää C-vitamiinia, A-vitamiinia, saponiineja sekä haihtuvaa öljyä.

Peltokanankaali:

Peltokanankaali sisältää runsaasti C-vitamiinia ja aikoinaan sen on uskottu lisäävän ruokahalua ja virtsaneritystä. Peltokanankaalia on käytetty myös haavojen hoitoon.

Kasvupaikat:

  • Peltokanankaali: Niityillä, pientareilla, pihapiireissä, nurmikoilla
  • Litulaukka: Lehdoissa, puistoissa, pihoilla, tienvarsilla

Kuusenkerkkä-yrttilevite:

  • 100 g luomuvoita
  • 1 dl kylmäpuristettua extra-neitsytoliiviöljyä
  • 1dl vettä
  • 1-2 rkl kuusenkerkkää
  • ripaus suolaa
  • mausteyrttejä esim: timjamia, rosmariinia, salviaa
  • villiyrttejä esim: nokkosta, litulaukkaa, peltokanankaalia, vuohenputkea

Voit lisätä reseptiin myös valkosipulinkynnen. Litulaukka muistuttaa maultaan valkosipulia ja sipulia, joten se sai korvata tällä kertaa valkosipulin. Ota voipala hetkeksi huoneenlämpöön pehmentymään. Lisää öljy, voi, vesi, suola ja yrtit kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Lisää levite rasiaan ja säilytä jääkaappissa. Käytä sitä tavalliseen tapaan levitteenä. Sopii muuten erityisen hyvin siemennäkkärin kanssa. 🙂

Ja hei, jos sinulla nyt ei satu olemaan villivihanneksia kaapeissasi, niin voit tehdä aivan hyvin herkullisen yrttilevitteen mausteyrteistä ja valkosipulista. Niiiin hyvää sekin. 🙂 Levitteestä tuli kyllä niin hyvää ja kun lisäsin levitettä sämpyläni päälle, meni vain pari minuuttia ja se oli jo löytänyt tiensä hymyilevään suuhun. 🙂 Päälle lisäsin myös syötävää keto-orvokkia, litulaukan ja peltokanankaalin kukkia.

Tein tätä herkkuleipää myös, kun lähdimme yön yli reissulle purjeveneellä. Otin ainekset mukaan ja sain nautiskella herkullisilla ja yrttisillä mauilla luonnonhelmassa, meren liplattaessa veneen alla. Sopii myös mintun ja avokadon kanssa tämä herkkuleipä niin hyvin. 🙂 Herkullisia hetkiä sinulle. <3

PS. Sämpylä on muuten todella hyvää Rekosta ostettua Bakgårdenin pienleipomon juureen leivottua ruusunmarjaista porkkanaspelttisämpylää. 🙂 Koitan yleensä välttää gluteenia, mutta juureen leivottu ja luomuaineksista valmistettu sämpylä, ei haittaa laisinkaan. Silloin se on hapattunut juuren avulla ja näin leivässä olevat huonosti sulavat antiravinteet ovat helpommin sulavassa muodossa. Oma suolisto ainakin tykkää, eikä ole kiukutellut, niin kuin joskus tekee, jos syön huonosti.

Lähde:

Helsinki Wildfoods – Villiyrtit, hyvinvointia kotikulmilta

2 thoughts on “Kuusenkerkkä-yrttilevite”

    1. Heippa. Helsinki Wildfdoos järjestää villiyrttiretkiä kyllä. 🙂 Voit seurata heitä facebookin kautta, jos olet kiinnostunut osallistumaan retkille mukaan ja huomenna on yksi retki Espoossa. Ensi maanantaina on myös Lammassaaressa, jos et huomiselle enää kerkiä. Tässä heidän teksti Instagramista:

      ”Maanantaina 12.6. klo 17-19 retkeillään jälleen. Suuntaamme Helsingin Lammassaareen tutustumaan lähiluonnon antimiin ja nauttimaan ulkoilmasta. Paikkoja on vielä jonkin verran vapaana, joten ilmoittaudu pian lähettämällä viestiä info@helsinkiwildfoods.com!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *