Tässä reseptissä on mahtava combo kaikkea ja ne toimivatkin loistavasti yhdessä! 🙂 Luomukaurahiutaleet ovat löytäneet kaapeista paikkamme ja siitä teen silloin tällöin iltaisin herkullista kaurapuuroa, jota koristaa marjat ja nokare voita.

Ajattelin, että nyt saa kaurahiutaleet toimia myös jauhoina, joten eikun tehosekoittimeen ja jauhoksi. Lisäsin kaurahiutaleita 5dl, josta sain jauhoa ohjeen mukaisen määrän, noin 4dl. Kiva saada sekaan myös makua juureksesta sekä villivihanneksesta. Porkkana ja nokkonen sopivat mainiosti tähän ohutleipäsreseptiin – sen lisäksi heitin yllärinä hiukan tuoretta pientä litulaukkaa. Vapaaehtoinen kuitenkin. Voit myös nokkosen korvata halutessasi pinaatilla.

Kuvassa pientä nuorta litulaukkaa, jota luonto nyt puskee vielä ennen syksyä. Alla toinen kuva, missä näkyy miltä täyskasvuinen litulaukka näyttää kesän alussa. Jos et ole varma litulaukan tunnistuksesta, niin jätä keräämättä. 🙂 

Taitaa olla yksi lempiyrteistäni, sillä olen tänä kesänä käyttänyt sitä aika paljon kaikessa.

Litulaukka on siitä ihana, että se on valkosipulimaisen ja sipulimaisen makuinen. Valkosipuli on itsessään super terveellistä, jota ei tarvitse korvata pois, mutta litulaukka voi olla hyvä lisä valkosipulin rinnalla. Litulaukka sopii erityisesti:

  • pastaruokiin
  • pestoihin
  • yrttiöljyihin
  • piirakoihin

Mistä kasvaa?

Vanhoissa pihapiireissä, lehtomaisissa puistoissa, tienvarsilla, pihoilla. Lähinnä Etelä-Suomessa ja länsirannikoilla.

Luonto tarjoaa vielä vaikka kuinka paljon myös pieniä ja keruukuntoisia nokkosia, joten hopi hopi keräämään talven varalle. 🙂 Nokkonen on kyllä sellainen voimavihannes, eikä sen terveellisyyttä voi väheksyä. Tulen siitä teille hölisemään nyt ja iäisyyden. 😀

Mistä kerätä? 

Pihoilta, lehdoista ja rannoilta

Ethän kerää mitään tienvarsilta. Ne eivät ole puhtaita paikkoja ja villivihannekset keräävät siellä itseensä ympäristömyrkkyjä.

Eikun leipomaan. 🙂

Manteli-porkkana-nokkosohutleipäset:

(5-6kpl)

  • 4 dl luoumukaurajauhoja tai muuta gluteenitonta jauhoa
  • 1 kpl raastettua porkkanaa
  • 1 dl silputtua nokkosta
  • 0,5 dl silputtua litulaukkaa
  • 3 dl luomukauramaitoa
  • 1 tl psylliumia
  • ripaus suolaa
  • 2 rkl oliiviöljyä tai kookosöljyä

1. Lisää 5 dl kaurahiutaleita tehosekoittimeen, jolloin saat siitä noin 4 dl kaurajauhoa. Voit käyttää mitä vain gluteenitonta jauhoa kauran sijaan.

2. Raasta porkkana ja lisää raaste luomukaurajauhojen sekaan.

3. Leikkaa nokkonen sekä litulaukka pieneksi hakkelukseksi ja lisää jauho-porkkanaseokseen. Tai voit korvata villivihannekset esimerkiksi kourallisella pinaattia ja parilla mintunvarrella. Kaada kauramaito ja lisää 1 rkl oliiviöljyä sekaan. Jätä toinen ruokalusikallinen vielä myöhempää käyttöä varten.  Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään.

4. Lisää vielä psyllium, sekoita hyvin taikinan kanssa ja anna vaikuttaa hetken aikaa, jotta imee nestettä taikinasta.

5. Lisää psylliumin vaikuttamisen jälkeen vielä 1 rkl olliviöljyä, öljyisyyttä antamaan. Lisää ripaus suolaa.

Katso ettei taikina jää liian kuivaksi, vaan on hiukan öljyinen. Aseta leivonta-alusta eteesi, ripottele alustalle reippaasi jauhoja ja aseta itselle sopivan kokoinen taikinanpala alustalle ja jauhota taikinan pinta kunnolla, sillä tarttuu herkästi joka paikkaan.

Painele taikinaa esimerkiksi lusikalla tai sormilla litteäksi. Suosittelen jauhottamaan taikinapalaa runsaasti, tai lorauta öljyä hiukan, ettei tarttuisi niin herkästi sormiin.

Lisää pannulle loraus oliiviöljyä tai kookosöljyä ja aseta litteäksi aseteltu ohutleipänen pannulla. Älä aseta paistoliestä täysille, ettei koko keittiö suoraansanottuna käryä. 😀 Paista kummaltakin puolelta sen verran, että saa rusehtavan pinnan.

Lisää päälle voita ja haluamat päälliset tai tuorejuustosta valmistettua yrttilevitettä ja päälle ripoteltua mustaherukanlehtiä. Sopii niin hyvin ohutleipäsen kanssa! tuorejuusto-yrttilevitteestä tulossa vielä erillinen resepti seuraavassa postauksessa. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole vegaaninen. Voisinkin tehdä postauksia jossain vaiheessa vegaanisista levitteistä.

Vinkki:

Suosittelen vaihtamaan kotona olevat paistinpannut luonnolliseen mehiläisvahalla pinnoitettuun kemikaalittomaan hiiliteräspannuun, sen kestävyyn takia sekä pinta on kehoystävällisempi kuin moni muu paistinpannu, eli ei ole teollista pinnoitetta laisinkaan, joka ajan myötä kuluisi ja irrottaisi keholle haitallisia ainesosia ruokiin.

Hiiliteräspannussa on tarttumaton pinta, joka muodostuu rasvapolttojen myötä, kun rasva polymerisoituu pannun pintaan. Lisää tietoa hiiliteräspannusta De Buyerin kotisivuilta:

”Mineral B on De Buyerin myydyin malli. Sen juuret ovat perinteisessä hiiliteräspannussa, mutta sillä erolla, että pannussa on pinnassa ohut kerros luonnollista mehiläisvahaa, joka suojaa pannua ruosteelta ja helpottaa käyttöönottoa. Pannu on hyvin lujatekoinen ja lämmönkestävä, rungon paksuus on 2-3 mm. Pannu sopii kaikille lämmönlähteille, myös induktiolle ja avotulelle.

De Buyer hiiliteräspannut on valmistettu samassa tehtaassa Ranskassa vuodesta 1830. Hiiliteräspannu on perinteinen ranskalainen paistinpannu, joka kestää kovan lämpötilan, sen reuna on korkea ja pyöristetty, jolloin ruuan ravistelu on helpompaa ja ruoka pysyy pannussa. Kädensija on tehty valuraudasta ja suunniteltu niin, että tarvittaessa se tukee hyvin käsivartta pannua liikuteltaessa. Kädensija ei lämpene normaalissa kotikäytössä, mutta käytettäessä pidempään se voi lämmitä ja silloin on hyvä käyttää pannulappua tai kahvasuojaa.

Ennen ensimmäistä käyttöä: pese pannu kuumalla vedellä ja kuivaa se. Levitä pannun pintaan ruokaöljyä tai ankanrasvaa noin 1 mm ja lämmitä pannua keskikovalla lämmöllä kunnes öljy/rasva alkaa muodostaa pintaa. Anna rasvan jäähtyä pannussa ja kuivaa sen jälkeen yli jäänyt rasva pois talouspaperilla. Mitä enemmän pannua käyttää sitä paremmaksi se tulee. Pannun väri muuttuu käytössä tummemmaksi, mitä kauemmin sitä käyttää ja samalla pannun pinta muuttuu non-stickimmäksi. Jos pannuun kaikesta huolimatta tulee säilyksessä ruostepilkkuja, ne voi yksinkertaisesti hioa pois teräsvillalla ja sen jälkeen öljytä pannun. 

Lisää tietoa hiiliteräspannusta ja sen käytöstä löydät heidän kotisivuiltaan tämän linkin takaa.

Telfon ja alumiinpannuista, niiden pinnoituksesta sekä käytöstä löydät lyhyehkön artikkelin Tieteen Kuvalehden sivuilta, otsikkona saako pannusta myrkkyä? Käy lukemassa. 🙂

Lähteet: Helsinki Wildfoods – Villiyrtit – hyvinvointia kotikulmilta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *