Sitä sanotaan, että olisi hyvä syödä pari desiä marjoja päivässä, ylläpitääkseen terveyttään. En väitä vastaan, sillä onhan marjoissa paljon keholle tärkeitä antioksidantteja ja onhan marjat vielä todella hyvän makuisia.

Miten onnekkaita saammekaan suomessa olla, kun metsämme pursuaa mitä ravinnerikkaimpia marjoja. Suomen luonto on yksi maailman puhtaimmista, joka takaa sen, että marjat sisältävät paljon ravinteita (antioksidantteja, vitamiineja, fenoleja, kivennäis – ja hivenaineita yms) sekä jokamiehenoikeudet antavat luvan kerätä marjoja melkeinpä mistä vain, ellei sitä erikseen ole säännöissä kielletty. Emme tietenkään voi mennä toisen pihamaalle marjoja keräämään, mutta luonnossa marjoja riittää jokaiselle kerättäväksi runsain mitoin.

Koska olen työskennellyt jo jonkin aikaa hyvinvointi- ja ravitsemusalalla, olen nähnyt esimerkiksi sen miten ulkomaalaiset ja varsinkin aasialaiset, rakastavat monia tuotteitamme ja yksi niistä on marjatuotteet. Ulkomailla hehkutetaan ja ihmetellään jokamiehenoikeuksia, joka ei muualla ole itsestäänselvyys ja monesti ulkomailla kerätyistä luonnonantimista joutuu maksamaan.

Kävin viime vuoden syyskuussa marjaneuvojan kurssin Winnovan metsäopistolla Kullaalla. Marjaneuvojana voin opettaa kauppamarjoja elintarvekäyttöön, vaikka esimerkiksi kesätyötä etsiville, tai kenelle tahansa poimijalle, kuka haluaa lisätienestiä poiminnasta ja myynnistä esimerkiksi torikäyttöön, tai muuhun elintarvikekäyttöön. Olen käynyt myös luonnonyrttineuvojan kurssin, joka tarkoittaa samaa kuin marjaneuvojana toimiminen. Tarkoitukseni on myös hyödyntää luonnonyrttineuvojan roolia ihan kenelle tahansa, nimittäin opettaa syötäviä yrttejä ihmisille, ketkä haluavat oppia tunnistamaan luonnossa kasvavia yrttejä ja oppia hyödyntämään niiden käyttöä esimerkiksi kotikeittiössä.

Alle kahden viikon päästä käyn metsäopistolla viimeisen kurssin, mitä siellä tarjotaan neuvojakoulutuksiin liittyen, eli sienineuvojan kurssin, joka tarkoittaa samaa, kuin yllä, eli voin opettaa poimijoita. Tottakai aion hyödyntää sitä myös muille, jolloin pidän kursseja kenelle tahansa sienistä kiinnostuneille sekä tulevan neuvojakurssin myötä, lähden myös itse oppimaan uutta.

Vastavalmistuneet marjaneuvojat Annan kanssa ja niin ylpeitä ja iloisia siitä. <3

Tiestikö?

Että Suomessa on noin 50 marjalajia, joista 37 on syötävää. Suomen luonnossa kasvaa yli 500 miljoonaa kiloa marjoja vuosittain. Tiesitkö myös, että jos jokainen suomalainen keräisi luonnossa kasvavat marjat, se tekisi noin 100kg marjoja jokaiselle – kuitenkin vain noin 10% kaikista marjoista tulee kerättyä ja loput jäävät joko luontoon mädäntymään, tai metsän eläimille. Kerätkää siis huoletta marjoja, sillä niitä riittää jokaiselle vaikka kuinka paljon.

Listaan alle viisi ravinnerikasta luonnossa kasvavaa marjaa, jotka pitävät kehosi terveenä ja joita suosittelen lisäämään jokaiseen päivääsi, edes parin kourallisen verran:

Mustikka:

Meidän mustikka! <3 Se on kotimainen superfood, jos sen superfoodiksi haluaa nimetä. Tiesitkö, että mustikka on yksi suosituimmista kaupallisista marjoista ja esimerkiksi aasialaiset ovat hulluna suomalaisiin marjoihin ja etenkin mustikkaan. Ennen kuin mustikan varpu marjoo mustikoita, voit hyödyntää lehtiä teen muodossa. Parhaiten ne soveltuvat, kun lehdet ovat pehmeät. Kun varpuihin alkaa tulemaan mustikoita, siirtyvät ravinteet marjoihin, jolloin lehtien käytön sijaan, on marjojen vuoro.

Jokamiehenoikeudet takaavat sen, että saat kerätä halutessasi marjoja sekä mustikan lehtiä. Et kuitenkaan voi kerätä ilman maanomistajan lupaa puuvartisia kasveja, kuten mustikan varpuja. Jokamiehenoikeuksiin ei siis kuulu puuvartisten kasvien ja puiden antimien kerääminen, ilman maanomistajan lupaa. Tiesitkö, että kevään lopussa ja kesän alussa, mustikan varpu kasvattaa mustikan kukkia, joista muodostuu myöhemmin mustikoita. Mustikan kukat ovat myös syötäviä ja maistuvat hiukan hunajaisille.

Voit lisätä mustikan kukkia esimerkiksi jogurttiin myslin kaveriksi. 🙂 Tai vaikka jälkiruoan päälle – tuoreena tietenkin, jotta ravintoarvot ja hunajainen maku säilyvät.

Mustikka sisältää useita eri ravinteita kuten; antosyaaneja, proantosyanidiineja, flavonoideja, mineraaleja ja vitamiineja.

Mustikka sisältää myös:

  • A-vitamiinia
  • B-vitamiinia
  • C-vitamiinia
  • E-vitamiinia
  • K1-vitamiinia
  • Kaliumia
  • Kalsiumia
  • Magnesiumia
  • Mangaania
  • Sinkkiä

Meidän ihana metsässä kasvava super marja, mustikka tekee hyvää keholle ja avoille, sillä se sisältää antosyaania. Antosyaani auttaa hapetustressiä vastaan ja toimii näin auttavana kilpenä vapaita happiradikaaleja vastaan ja koittaa tällä tavoin pitää terveydestäsi hyvää huolta. Mustikan sininen väri johtuu nimenonomaan tästä antioksidantista antosyaanista.

Puolukka:

”Puolukassa on A-tyypin proantosyanidiinia, jonka uskotaan suojelevan virtsatietulehduksilta. Puolukat edistävät ruoansulatusta. Sitruunahappo puolukassa edistää raudan ja muiden kivennäisaineiden imeytymistä. Puolukan lignaanit ovat estrogeensiä joiden uskotaan estävän hormoniperäisiä syöpiä, sydän – ja verisuonitauteja. Puolukassa on suuria määriä harvinaisia flavonoideja.” Lähde: Sinikka Piippo – Maamme marjat

Puolukassa on runsaasti:

  • E-vitamiinia
  • K1-vitamiinia
  • steroleja
  • kuparia
  • fluoria

Tiesitkö että?

Puolukat lisäävät muiden marjojen sekä hedelmien säilyvyyttä eri marjasekoituksissa sen bentsoehapon vuoksi, joka tarkoittaa sitä, että myös puolukat itsessään säilyvät hyvin.

Karpalo:

Tämä on se marja, jonka sanotaan auttavan virtsaputkentulehdukseen, mutta tiesitkö, että myös puolukka on mitä mahtavin ”lääke” siihen, sen sisältämien proantosyanidiinien ansiosta.

Karpaloita löydät parhaiten suolta, mistä pääset niitä poimimaan. Voit pakastaa marjat kuten mitkä tahansa marjat ja käyttää sitä esim kylmän ja pimeän syksyn talven ajan.

Karpalo sisältää:

  • B-vitamiineja
  • K-vitamiinia
  • Flavonoideja
  • Proantosyanidiinia

Tiestikö?

Mitä tummemman punainen karpalo, sen enemmän antosyaaneja (antioksidantti) marjassa on. Tämä pätee mihin tahansa ruoka-aineeseen, sillä mitä värikkäämmät ja tummemmat värit, sitä enemmän on ravinteita. Tuore karpalo saattaa sisältää enemmän antioksidantteja kuin kuivattu. Mutta se saattaa päteä missä tahansa asiassa, sillä aina kun lähdetään rikkomaan yrtin, hedelmän, marjan rakennetta, alkaa se kadottamaan ravinteitaan pikkuhiljaa. Ja esimerkiksi jauheet saattavat alkaa ajan saatossa kadottamaan vitamiinejaan ja muita ravinteitaan, siksi ne olisi hyvä käyttää muutamassa kuukaudessa.

Karpalon antioksidanttien uskotaan poistavan elimistöstä myrkkyjä. Karpalot sisältävät aineososia, joiden uskotaan olevan bakteereja tappavia sekä uskotaan estävän pieneliöiden tarttumista soluihin.

Eikun suolle näitä ihania ravinnerikkaita punaisia palluroita keräämään. Niiden keruuaika on syyskuun lopusta lumen tuloon tai jopa kevääseen asti.

Variksenmarja:

”Lapissa, Siperiassa ja Grönlannissa variksenmarjaa on arvostettu. Lapissa marjoista tehtiin ”kappatialmas” – herkkua siten, että marjat survottiin poronmaitoon tai heraan, säilöttiin poronmahoihin ja annettiin jäätyä. Koltat lisäsivät jäätyneitä marjoja poronlihakeittoon. Variksenmarjoja on sekoitettu kalakeittoon, syöty mädin, maidon, viilin ja piimän kanssa.” Lähde: Sinikka Piippo – Maamme marjat

Oletko koskaan kerännyt variksenmarjoja? Jos et, niin aloita kerääminen, sillä nämä marjat pitävät kehostasi hyvää huolta. Tutkimustietoa on vielä aika vähän, mutta tämäkin marja saa varmasti tulevaisuudessa enemmän huomiota itseensä.

Variksenmarjan erinomaisuus piilee sen sisältämissä antosyaaniyhdisteissä (antioksidantti). Variksenmarjan tumma väri kertoo antosyaanista, sama kuin mustikan tumma väri. Marja sisältää antosyaaniyhdisteitä lähes saman verran kuin luonnonmustikka. Varisenmarjan on tutkittu sisältävän myös proantosyanidiineja (antioksidantti), joita on erityisen paljon karpalossa ja puolukassa ja tämä proantosyaniidi on erinomainen apu esimerkiksi virtsatientulehdukseen.

Variksenmarja sisältää:

  • Runsaasti flavonoideja
  • B-vitamiineja
  • C-vitamiinia
  • kalsiumia

Marja-aronia:

Nämä muhkeat tummat marjat ovat todellisia ravintopommeja ja joita toivoisin pääseväni keräämään tänän vuonna pakkaseen vieläkin enemmän, mitä pääsin keräämään viime vuonna. Pääsin viime vuonna onnekkaana, marjaneuvojan kurssin jälkeen ystäväni kanssa keräämään opettajamme pihamaalta marja-aroniaa, sillä hän ei niitä niinkään jaksa hyödyntää. Me keräsimme kummatkin 5L ämpärillisen verran, joista pakastin suurimman osan ja joita pääsin hyödyntämään smoothiessa ravintoarvoja nostattamaan ja kehoani suojaamaan. Koska pakkaseen eivät kaikki marjat mahtuneet, annoin osan jakoon ystävilleni.

Nämä antioksidanttiset hiukan karvaan makuiset marjat ovat sellaisia aarteita, joita suosittelen jokaiselle. Vaikka maku on hiukan kirpsakka ja jopa karvas, voi niitä lisätä esimerkiksi smoothieen, jossa maku sekoittuu hyvin muiden kanssa keskenään.

Tiesitkö, että marja-aronian ORAC-arvo (antioksidanttiarvo) on noin 16 000, kun mustikalla arvo on noin 2900-4000. Aronia sisältää paljon fenoliyhdisteitä, joilla on solujen härskiintymiseltä ja sarauksilta suojaavia vaikutuksia.

Marja-aronian tumman sininen väriaine kertoo antosyaanista, kuten variksenmarjalla ja mustikalla. Antosyaani suojaa hapetusstressiä ja eri sairauksia vastaan sekä hoitaa ja auttaa aivoja. Marja-aronia on yksi ravinnerikkaimmista marjoista.

Marja-aronia sisältää:

  • B-vitamiineja
  • Jodia
  • Antosyaania
  • Proantosyanidiinia
  • C-vitamiinia
  • Kaliumia

Ihastuitko tämän tekstin myötä luontomme marjoihin ikiajoiksi? Ne ovat todella ravinnerikkaita ja voimme kutsua niitä kotimaisiksi superfoodeiksi. Mielestäni voisimme lisätä kotimaisia super ruokia enemmän ruokavalioomme ja jättää ulkomaisia superfoodeja ajoittain vähemmälle. Meidän ei tarvitse mennä aina merta pidemmäksi kalaan, sillä takapihoillamme ja luonnossa kasvaa todellisia aarteita, jotka haluan Sinulle tutustuttaa. Marjat, sienet ja luonnonyrtit ovat kotimaisia superfoodeja, jotka ansaitsevat suuremman huomiomme, mitä ne nyt ovat saaneet. <3

Punaherukkaa keräämässä. <3

Marjat sisältävät paljon kehon hyvinvointia ja hapettumista estävää fenoleita sekä C-vitamiinia, mikä edesauttaa esimerkiksi kollageenituotannossa, sekä C-vitamiini edesauttaa myös useiden mineraalien imeytymistä, kuten raudan.

Rakastatetaan, vaalitaan ja kunnioitetaan luontoamme – nautitaan luontoäidin tarjoamista herkuista. <3

Lähde: Sinikka Piippo – Suomalaiset marjat, kaikki metsän ja puutarhan lajit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *